move windhoek

Viime torstaina olin Michellen, Kaveton, Kamin ja yhden muun pojan (en muista nimeä) tekemässä Move Windhoek -projektia Katuturan nuorisokeskuksella. Michelle on täällä Windhoekissa tekemässä työharjoitteluaan liikenneministeriöllä, jonka alaisuuteen tuo Move Windhoek -projektikin ilmeisesti osittain kuuluu ja koska Michelle tietää että opiskelen myös sosiaalipedagogiikkaa, niin hän pyysi myös minua mukaan. 

Move Windhoek on projekti Windhoekin julkisten liikenneyhteyksien parantamiseksi. Sen toteutuksessa yritetään osallistaa mahdollisimman paljon paikallisia ihmisiä, erityisesti lapsia ja nuoria. Tarkoituksena on tuottaa kattava selvitys julkisen liikenteen (sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden) nykytilasta kaupungissa ja tuottaa kehityssuunnitelma tulevaisuuden varalle. Lisäksi hankkeen tavoitteena on saada aikaan myös lähitulevaisuuden konkreettisia muutoksia, joihin lukeutuu esimerkiksi uusi oppilaitosten ja eri asuinalueiden välille avattu muutaman kerran päivässä toimiva bussiyhteys. 

Windhoekin julkinen liikenne on suoraan sanottuna surkea. Vaikka kaupunki on muuten hyvinkin kehittynyt ja länsimaalainen, on liikenteen infrastruktuuri melko huonossa jamassa. Suurin osa kaupunkilaisista käyttää taksia tai omaa autoaan paikasta toiseen liikkumiseen. 26% ihmisistä kulkee jalan, 4% kaupunkilaisista käyttää paikallista bussiliikennettä ja ainoastaan 1% pyöräilee (lähde:move windhoek). Se onkin suoranainen ihme jos näkee pyöräilijän tulevan sinua vastaan. 

Ihmiset ovat täällä todella laiskoja omien jalkojensa käyttäjiä. Jopa noin 2 kilometrin matkat kuljetaan taksilla kävelemisen sijasta. Mm. minä oon saanut koulukavereiden keskuudessa ihmettelyä, kun olen toisinaan kävellyt 4 kilometrin matkan supermarketille tai 8 kilometriä kaupungin keskustaan. Toisaalta se on osittain ymmärrettävää mm. pimeällä turvallisuuden takia ja valoisan aikaan samasta syystä, joskin silloin suurin turvallisuusriski koostunee siitä, ettei todellisia kevyenliikenteen väyliä ole, eikä ajokulttuuri kunnioita jalankulkijoita laisinkaan. Jos asuisin täällä pidemmän aikaa, niin pakko kyllä sanoa, että ilman omaa autoa ei tulisi toimeen,vaikka välimatkat eivät pitkiä olekaan. 

Yksi suurimpia syitä kevyen liikenteen kehittämiseksi kaupungissa on kuitenkin kulut. On tutkittu, että keskimäärin noin 10,3%  kuukausittaisista tuloista menee liikennekuluihin ja mitä alemmaksi tulotasolla mennään, sitä korkeammaksi tuo prosentti nousee, jopa 22,7% kaikista kuluista. Vaikka itselle 0,9-1,8 euron taksimatka ei suomalaisiin linja-autoihin verrattuna tunnu suurelta kertamenolta, mutta kun kopeutuu alas miettimään kaikkia turhia muutaman kilometrin silkasta laiskuudesta tai mukavuudenhalusta johtuvia taksimatkoja, koostuu niistä hyvinkin nopeasti isoja summia. Ja suomalaisena vaihto-opiskelijana mun tulotaso lienee kuitenkin jonkin verran suurempi kuin paikallisella keskiverto-opiskelijalla.

Eli tilausta kehitykselle olisi! Mutta ongelmana niin täällä kuin vaikka omassa kotikaupungissanikin on mm. ihmisten passiivisuus. Yhteiskunnallisiin asioihin osallistuminen tuntuu monelle hyvin kaukaiselta ajatukselta ja vallitseviin olosuhteisiin tyydytään nostamatta asiasta minkäänlaista vastarintaa. Kun kerroin yliopistokavereilleni tästä Move Windhoek -kampanjasta monet kohauttivat olkiaan ja sanoivat ettei voisi vähempää kiinnostaa, ja että minun tulisi ymmärtää että Windhoek on vasta kehittymässä, joten surkeat liikenneyhteydet annettakoon anteeksi ja jätettäköön tulevaisuuden harmiksi. Siihen ei enää auttanut heikko vasta-argumenttini siitä, että liikenneyhteydet on kyllä aika avainasemassa kaupungin kehittymiselle ja ihmisten liikkumiselle....

Mutta pienestä se on aloitettava, joten lähdimme siis lasten luo... 

Tämä oli ensimmäinen livenä näkemäni Hole-in-the-wall -keskus. Hihii! Hole in the wall (http://www.hole-in-the-wall.com/index.html) on intialaisen Sugata Mitran kehittämä oppimismenetelmä, jossa lapset oppivat itsenäisesti ilman valvontaa. Tässä ajatuksia herättävä video aiheesta: http://www.ted.com/talks/lang/fi/sugata_mitra_the_child_driven_education.html Pitäis löytyä suomenkieliset tekstityksetkin.

Noi lapset oli kyllä niiiiiiiiiiiiiin suloisia. Mulla on täällä jatkuva ikävä lapsia. Niin omia sisaruksia kuin muitakin kakaroita. Vietän aikaani kokoajan pelkästään nuorten ja aikuisten kanssa, ja nuo olivat ensimmäiset lapset joiden kanssa pääsin jutulle sitten Kapkaupungin, eli reilu pari kuukautta sitten. Oivoi, oikein sydämeen sattuu! Vanhan ukkini sanoja lainaten, lapset tuovat ilon ja naurun elämään.

Meidän kuvailusessioiden satoa voi nähdä mm. Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/movewindhoek. Lisäksi kampanjalla on omat Twitter ja Youtube -profiilit myöskin: http://www.youtube.com/movewindhoek ja http://twitter.com/movewindhoek. Ite en pääse yliopiston verkkoyhteyden takia tsekkaamaan youtubea, mutta sieltä löytynee myös muutama meidän tekemä video.

Toivon vilpittömästi onnea ja menestystä tuolle projektille. Toivottavasti tämä ei jää tähän, vaan yhä useammat kaupunkilaiset kiinnostuisivat nostamaan oman kortensa kekoon yhteisen asian puolesta. Ehkä jos joskus palaan vielä Namibiaan, voin pyöräillä onnellisena kaupungilla tai hypätä bussiin joka vie minut kaupungin toiselle laidalle kohtuuhintaan ja kattavin aikatauluin.