rayos de sol!

Siitä tietää että on tullut vanhaksi, kun huvipuiston hurjimman ja hauskimman laitteen jännittävimmässä kohdassa miettii: "voi ei, mitä jos nää turvapuomit pettää??!" Silleensä mää huomasin ajattelevani eilen kun oltiin tyttöjen kanssa käymässä ferialla, joka oli eilen viimeistä päivää Benalmadenassa. Se on sellainen tivoli-/karnevaalialue keskellä kaupunkia. Se pystyteään ilmeisesti kerran kesässä ja juhlat kestää viikon. Tuli ihan mieleen Bremenin Freimarkt, jossa käytiin meidän Saaran kanssa viime lokakuussa. Tosin tällä kertaa en ollut  kovassa, kovassa sokerihumalassa, koska viime kerrasta viisastuneena en yrittänytkään maistaa kaikkia alueelta löytyviä neekerinpusuja, suklaabanaaneja, sokerimanteleita jne... Mut kivaa oli! Espanjalaiset pennut on kyllä hulluja bailaamaan. Itellä alkoi silmä lurpsaamaan kiinni puolen yön jälkeen, mutta sellaiset vaahtosammuttimen kokoiset lapset ne vaan juos pää kolmantena jalkana vielä kahdenkin jälkeen. Huhhuh! 

Tänään onkin mennyt päivä ihan vain lomaillessa. Pitkään nukkumista, auringossa makoilua (oon edelleen vitivalkoinen ku erehdyin terveysinnoissani ja melanooman pelossani laittamaan sentin kerroksen aurinkorasvaa), rannalla kävelyä, päiväunia, lepäilyä... Rankka päivä! Äsken tehtiin päivän urotyö, kun käytiin retkellä sellaisessa jättimäisessä ostoshelvetissä päämääränämme ostaa pikkusen tykötarpeita Katrin huomisia synttäreitä varten. No vähän on hyvin suhteellinen käsite. Voin mm. kertoo, et  ainakaan kuivin suin  tai tyhjin mahoin ei tarvitse istua. Myöhemmin illalla mennään sit varmaan rantaan kattomaan finaalipeliä rannalle. Jalkapallosta mitään ymmärtämättä ja sitä lainkaan seuraamatta (3. erää ja 6+1 pelaajaa kentällähän se oli) toivon vähä et espanja voittais. 

it is so hard to leave - until you leave. and then it is the easiest goddamned thing in the world

JAUUUUUUUUUU!! Matkalla ollaan. Joskin vasta Jämsässä, mutta onhan tääkin jo yli sata kilometriä Pieksämäeltä. Hihi.
Ajattelin tämmösen blogin tehrä, kerta nyt on iha hyvä syykin. Oon jo pitkään tietty haaveillut menestyvän blogikirjoittajan urasta, mutta ku ei musta oikein muoti- tai sisustusbloggaajaksi taida olla, poliittisia mielipiteitä en uskalla tuoda ilmi ja arkielämänikin on niin tasaista, että se unelma on sit aina vähä jäänny. Mut nyt ku mää lähden aprikkaa, nii on oikein hyvä tekosyy kirjoittaa edes vähäsen. Ihan tietenkin vain sen takia, et saa äiti ja isi ja iita ja saara ja miina ja lotta ja tuukka ja mummiukkimuorivaari ainaki tietää et missä meen ja mitä puuhailen. Kirjeitä en taida kirjoittaa, ja jos aiempia reissuja muistelee, niin postikortitkin saattaa tulla lähetettyä vasta Suomesta...

Matkasuunnitelma (joka tulee menemään varmaan tuhat kertaa uusiksi) on se, että tänään lennän Epsanjan rannikolle moikkaamaan kuopiolaisia kamuja ja hankkimaan kevyen päivetyksen (lue: huutavan punaisen hehkun) kalpeaakin kalpeammalle iholleni ja vähän lomailemaan ja sen semmmost (oikeesti vain kuulin siskoltani Saaralta et siellä sangriaa ja shotteja juodaan kuin vettä konsanaan). Ensi viikon torstaina olisi sitten tarkoitus lentää Kapkaupunkiin, hengailla Etelä-Afrikassa minkä kehtoo ja sitten kun kyllästyy, niin lähteä bussilla Windhoekiin Namibiaan. Yliopistolla alkaa luennot 23.7. ja sitä ennen pitäisi hoitaa rekisteröityminen koululle (joka voi kuulemma ottaa useita päiviä) ja etsiä asunto sun muuta sellaista. Mut mut, kaikki varmaan menee ihan uusiksi ja päälaelleen jokatapauksessa, niin ei huolia, African time -asenteella vaan liikenteeseen ja jumala mielessä ja mummi olkapäällä.

Eilisen ehkä hellyyttävimpiä hetkiä oli, kun olin sanomassa heippoja mummille ja ukille. Istuttiin kahveella keittiönpöydän ääressä, kun ukki lähti yhtäkkiä sakset kädessä viipottamaan hirveellä vauhdilla ulos takapihalle. Kyllähän me siinä ensin vähän säikähdettiin ja mummikin tais tokaista jotain "mitäköhän tuo kaheli nyt puuhaa", mutta sitten kun nähtiin että ukki kipitti (kyllä, todella kipitti) ruusupensaan luokse, niin tajuttiin viimein hänen tarkoitusperänsä. Kohta hän tuli takaisin violetin javalkoisen kukan kanssa ja kostein silmin hartain mielin totesi: "Tässä ovat sinun kotimaasi värit. Ota nämä kukat ja pidä niitä mukanasi. Vaikean hetken kohdatessa kosketa näitä, se auttaa." Seuraavana ohjelmanumerona olikin sitten vanhan miehen yksinlauluna esitetty Syysunelmia... Ei kuulemma nuotilla niin väliä, kunhan vain sanat kuuluu.

Et semmottii, nyt on kuulkaa mulla kukkaset päiväkirjan välissä ja mummi istumassa olkapäällä sormi pystyssä, nii eiköhä tää iha hyvin lähde menemään. Juna-veera kuittaa ja hiljenee, hyvää matkaa mulle!

Ps. Malagassa näyttäis olevan +36 astetta lämmintä ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. ;)